Maaginen Lappi

Lappi on alue, joka jakaantuu Suomen lisäksi Norjan ja Venäjän pohjoisosille.  Suomessa Lapin maakunta, joka sijaitsee Suomen pohjoisessa, pohjoisella napapiirillä. Se on ollut Suomen tärkeä ja suosittu matkakohde.

Maaginen Lappi

Lappi on Suomen suurin alue ja käsittää noin kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Tästä huolimatta se on vain vähän asuttu – Lapissa asuu vain viisi prosenttia Suomen väestöstä. Lappia pidetään Suomen ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, asuinalueena. Lapin pääkaupunki on Rovaniemi. Muita Lapisaa sijaitsevia kaupunkeja ovat esimerkiksi Kemi ja Tornio. Lapin luonto on lumoavan kaunis.  Luontoa voi ihailla tunturien huipuilta, sillä Lappi on tunturien maa. Kaunein niistä on nimeltään Saana. Muita kuuluisia tuntureita ovat Halti, Saivaara ja tietenkin Korvatunturi, jossa asuu Joulupukki Muorineen ja tontuineen. Lapin suurin järvi on Inarinjärvi. Sitä ympäröivät lukuisat saaret, jossa voi nähdä saamelaisten muinaisia pyhiä uhripaikkoja, seitia. Myös Tenojen laakso on näkemisen arvoinen. Tenojoessa elää runsaasti lohia, joten se on erinomainen kalastuspaikka. Muita kauniita nähtävyyksiä ovat Tatsjärvi, Lemmenjoen kansallispuistoa ja Kevon kanjoni, jota pidetään Suomen mahtavimpana kanjonina. Urho Kekkosen puisto on suurimpia kansallispuisto, ja sen ydinalueena on Saariselän tunturit. Iso osa Lappia on erämaata. Yksi Lapin kauneimpia ja lumoavampia luonnonihmeitä ovat revontulet, joita voi ihailla katsoessa yötaivaalle. Revontulet ovat Lapin upein ja ainutlaatuinen näky ja ne houkuttelevat paljon turisteja sekä ulkomailta että muualta Suomesta. Revontulet muodustuminen tapahtuu, kun Auringosta lähteneet pienet hiukkaset osuvat Maan ilmakehään.ja aktivoivat atomeja. Väriltään revontulet ovat tavallisesti komea vihreitä tai vihertävän keltaisia, mutta joskus niitä voi nähdä sinisinä tai punaisina. Niiden tanssi on lumoavaa katseltavaa. Suomessa revontulia voi nähdä elokuun lopusta aina huhtikuun asti. Eniten revontulia on alkusyksyllä ja kevättalvella. Jotta revontulia voi nähdä, pitää olla pimeää ja taivaan on oltava täysin pilvetön. Kovana pakkaspäivänä todennäköisyys nähdä revontulet on suuri, koska taivas on silloin hyvin selkeä. Revontulia kannattaa odottaa siellä, missä on hyvin pimeää, eivätkä esimerkiksi kaupunkien katuvalot häiritse. Revontulet näkyvät hyvin varsinkin keskiyöllä.  Parhaita paikkoja revontulien seuraamiselle ovat tunturit, meren -järvenrannat, sillä ne ovat avoimia. Parhaassa tapauksessa näkijä saa unohtumattoman elämyksen ja upeita valokuvia. Museot ovat tärkeitä Lapin kulttuurikohteita. Lapin paras museo on taiteilija Reidar Särestöniemen kotimuseo, joka sijaitsee Kittilän kaupungissa. Muita museoita ovat Arktikum ja saamelaismuseo Siida. Lapista on etsitty myös kultaa. Erityisesti Lemminjoki ja Ivalojoki ovat olleet tärkeitä kullanhuuhdontapaikkoja Lapissa myös sijaistsee kaksi kultamuseota, joissa voi tutustua kullankaivuun historiaan: lähellä Saariselkää sijaitseva Tankavaaran kultamuseo sekä Ivalojoen läheisyydessä sijaitseva hirsitalomuseo Kultala. Lapissa asuu Suomen ainoa alkuperäiskansa eli saamelaiset. Saamelaisten tärkeimpiä elinkeinoja ovat poronhoito, kalastus, marjojen ja sienien keräily. Saamelaisilla on oma lippu ja he käyttävät kansallisia pukujaan. Muita saamelaisten tärkeitä tunnuksia on šamaanin rumpu. Suomen saamelaiset puhuvat omana kielenään pohjoissaamea. Saamelaiset myös tuntevat ja osaavat kertoa paljon Lappii liittyviä salaisuuksia ja legendoja.

Lappi on Joulupukin koti

Joulun aikaan Lappiin saapuu paljon turisteja ulkomailta  Syy on se, että Suomen oma Santa, Joulupukki asuu Lapissa, Korvatunturilla. Siellä asuu myös hänen vaimonsa Muori sekä tontut, jotka toimivat hänen apulaisunaan. Siellä on myös Joulupukin virallinen osoite ja toimisto. Koko vuoden Joulupukki vastaanottaa kirjeitä lapsilta kaikkialta maailmalta. Korvatunturissa tontut kuuntelevat, mitkä lapset olivat kiltteja. Joulun avaus alkaa vuosittain Rovaniemellä, ja se on iso tapahtuma. Sen  jälkeen Joulupukki lähtee poroilla jakamaan lahjoja kaikkialle Suomeen ja muuallekin.

Lappi on Joulupukin koti

Comments are closed.