Helsingin julkiset saunat ovat elämys niin turisteille kuin paikallisillekin

Helsingin ihaniin erikoisuuksiin kuuluu se, että kaupungissa pääsee saunomaan upeissa kaupunkimaisemissa monessa eri paikassa. Viime vuosina erityisen paljon huomiota on saanut Hernesaaren bilekeskittymä ja Löyly sekä Kauppatorin nurkilta löytyvä Allas, mutta paljon on myös pieniä ja perinteisiä julkisia saunoja. Osasta pääsee jopa suoraan mereen uimaan. Jokaisella saunalla on hieman oma luonteensa, joten saadakseen kattavan käsityksen Helsingin saunatarjonnasta, kannattaa kokeilla läpi ainakin muutama seuraavista vaihtoehdoista.

Löyly

Hernesaaressa sijaitseva saunakompleksi Löyly avattiin vuonna 2016 ja se on ollut äärimmäisen suosittu heti avaamisestaan lähtien. Löylyn monipuolisuus ja komeat merimaisemat kutsuvat kieltämättä saunomaan. Samassa rakennuksessa pääsee nauttimaan sekä puu- että savusaunasta ja viilentyä voi ympäri vuoden joko puisella terassilla tai mereen pulahtamalla. Löylyssä sauna lämpiää yleensä iltapäivästä lähtien, mutta kaksi kertaa viikossa on mahdollisuus nauttia myös aamusaunasta.

Löylyn yhteydestä löytyvät baari- ja ravintolatilat ja saunan yhteydessä on myös loungena toimiva takkahuone. Löylyssä järjestetään erityisesti kesäaikaan myös paljon keikkoja ja muita tapahtumia ja paikka onkin erityisesti nuorten aikuisten suosiossa.

Hakaniemen Kulttuurisauna

Hakaniemestä löytyy puolestaan hieman pienempi erikoisuus, Hakaniemen Kulttuurisauna. Tämän saunan löylyt ja maisemat eivät juuri kalpene Hernesaaren kilpailijan rinnalla ja bonuksena Kulttuurisaunassa saa intiimin ja kodikkaan tunnelman. Myös Kulttuurisaunasta pääsee pulahtamaan mereen ja vilvoitteluun löytyy myös tunnelmallinen puuterassi. Hellepäivinä Kulttuurisaunan edessä sijaitseva nurmialue soveltuu mainiosti myös auringonottoon merellisissä tunnelmissa.

Kulttuurisaunaa lämmitetään keskiviikosta sunnuntaihin klo 16-21. Sisään pääsee vain tietty määrä ihmisiä, joten suurella porukalla Kulttuurisaunaan ei kannata suunnata, eikä sisään päästetäkään yli kolmen hengen seurueita. Tunnelma saunassa ja oleskelutilassa on kaikin tavoin miellyttävä, tilat ovat puhtaita ja kauniisti sisustettuja. Sisäänpääsymaksulla saa käyttöönsä myös laudeliinan.

Kotiharjun sauna

Kalliosta löytyy Helsingin perinteisin sauna ja ainoa, joka on edelleen puulämmitteinen. Tosin saunavalikoimasta löytyy myös tilaussauna, joka on sähkölämmitteinen.

Kotiharjun saunassa on nautittu löylyistä vuodesta 1928 lähtien. Korttelisaunassa miehet ja naiset saunovat erikseen. Miesten saunan erikoisuus on muita lauteita korkeammalla oleva piippuhylly, jonne suuntaavat istumaan kaikista kovimmat löylynottajat ja josta määrätään löylyn tahti. Vilvoittautua voi pyyhe päällä Kallion katujen ihmisvilinää ihmetellen.

Saunalla voi halutessaan nauttia myös pesijän ja hierojan palveluista ja kerran viikossa paikalla käy myös kuppari.

Arlan sauna

Niin ikään Kalliossa sijaitseva Arlan sauna on ollut toiminnassa jo vuodesta 1929 lähtien. Tiloista löytyy perinteinen sauna, mutta lisäksi on tarjolla maakaasulla ja puilla lämpiävä höyryhuone. Kahdessa kerroksessa toimivan saunan alakerta on varattu naisten saunatiloille ja yläkerta miesten käyttöön. Kerrosten välissä voi ihailla vaihtuvaa valokuvanäyttelyä.

Aikoinaan Arlan saunan tehtävänä oli toimia maalta kaupunkiin muuttaneiden ihmisten peseytymispaikkana. Nykyään julkisten saunojen uuden suosion myötä myös tämän saunan asiakaskunta on nuorentunut ja saunaan matkustetaan kauempaakin.

Allas Sea Pool

Allas Sea Pool on kaupungin saunavalikoiman uusin tulokas ja sijainniltaan varsin eksoottinen. Altaalla nimittäin pääsee saunomaan ja pulikoimaan aivan kaupungin sydämessä, Kauppatorin kupeessa. Merellä lipuvat ohi ruotsinlaivat ja muut keskustan satamia käyttävät alukset.

Saunatiloista löytyy miehille ja naisille omat saunat joiden lisäksi on mahdollista saunoa yhteissaunassa. Lisäksi Altaalla on kolme uima-allasta, joista yksi on merivesiallas. Kaikki altaat sijaitsevat erillisellä allastasanteella ja ikään kuin kelluvat meren päällä. Merivesialtaan vesi tulee suodatettuna Itämerestä. Altaissa voi uida ympäri vuoden ja käytössä on myös lämminvesiallas. Talvella merivesiallas puolestaan soveltuu avantouintiin.

Comments are closed.