Päätös energia­investoinnista lähestyy – näin asia etenee

Suomen tämän syksyn suurin ilmastopäätös on tulossa loppusuoralle. Missä nyt mennään?

Helenin kehitysohjelma ja Hanasaari-työryhmä ovat päätyneet siihen, että Hanasaaren kivihiilivoimalan tuotanto voidaan parhaiten korvata ottamalla käyttöön kaksi biolämpövoimalaa ja mahdollisesti muita hajautettuja ratkaisuja. Näin saadaan myös Hanasaaren alue rakennuskäyttöön ja mahdollistetaan Kruunusiltojen rakentaminen loppuun asti.

Seuraavaksi asiaa käsitellään kaupunginhallituksen alaisessa konsernijaostossa. Ensimmäisen kerran asia oli listalla 26.10., mutta vakiintuneen tavan mukaisesti se jätettiin pöydälle. Jaoston seuraava kokous on 9.11.

Jaoston jälkeen päätösesitys tulee kaupunginhallitukseen, ja sen jälkeen lopullisesti hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustoon.

Näillä näkymin päätös ehditään tehdä tänä vuonna. Päätös hiilestä luopumisesta antaisikin hyvän sysäyksen loppuvuodesta käytäviin Pariisin ilmastoneuvotteluihin.

Päättäjille on valmisteltu kolme vaihtoehtoa. Mihin päätös sitten on kallistumassa? Konsernijaoston esityslistassa päätösesitys näyttää tältä:

”Kaupunginhallituksen konsernijaosto esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä, että
– Helen Oy:n kehitysohjelma toteutetaan erilliseen lämmöntuotantoon perustuvan hajautetun ratkaisun (kehitysohjelmavaihtoehto 3) mukaisena”

Hiilivapaa Helsinki -kampanja kannattaa ehdotettua vaihtoehtoa. Sekin vaatii kuitenkin vielä parannuksia. Esitys jättää nykyisellään auki, milloin Hanasaaren kivihiilivoimala täsmälleen ottaen suljetaan. Valtuuston pitäisikin päättää kehitysohjelmaa käsitellessään selvästi, että Hanasaari suljetaan vuonna 2020 ja uutta kapasiteettia rakennetaan hyvissä ajoin riittävästi.

Hanasaaren lisäksi sulkuaikataulu tarvitaan Salmisaaren hiilivoimalalle. Koko Helsingille täytyy valmistella tiekartta, jolla mahdollistetaan kaupungin siirtyminen kokonaan uusiutuvaan energiaan.

Juuri nyt on oikea aika vaikuttaa päättäjiin. Allekirjoita vetoomuksemme hiilivoimaloiden sulkemiseksi ja auta vapauttamaan Helsinki hiilestä!

Tweet about this on TwitterShare on Facebook0Share on Google+0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *